Uusi maailma avautuu

Ystäväni oli usein sanonut,että Lappi on hänelle paikka,johon on aina palattava.Sitä rauhaa ei voi kuvailla,se pitää kokea.Eräänä elokuun aamuna hän pakkasi minut autoonsa.Suuntana Lappi.Meidän yhteinen tuttavamme asui Pelkosenniemellä.Se oli matkan päätepiste.Välillä yövyttiin Annen tuttavan mökissä.
Se mökki oli aivan erämaassa,siltä minusta tuntui.Ihailin ystävääni,joka tottuneesti ajoi kapeaa tiepahasta ja osui heti oikeaan paikkaan.Tuli yö.En osannut nukkua.Hiivin ulos.Puro mökin takana solisi hiljaa ja edessä siinteli järvi.Tunsin jotakin outoa tapahtuvan.Ei ollut kiire mihinkään.Eikä mitään kuulunut mistään--paitsi se puron solina,mutta se oli hyvä ääni.Istuin portailla.Levollisesti.Joka huokosesta tuntui valuvan ulos turha niuhotus ja kireys.Minä vain olin ja aistin Lapin yötä.Ihmeellistä.
Pelkosenniemellä meitä odotti Taio .Hänellä oli kokonainen koulu asuttavanaan.
Saimme tutustua Pyhätunturiin,jonne ajaessa ohitimme vanhan hirsitalon,joka oli autio.Miksikähän noin viihtyisä pihapiiri on vailla asukkaita,mietin mielessäni.Pysähdyimmekin kerran talon luona ja istuin kivirappuselle.Talo puhui minulle,mutta en ymmärtänyt,mitä se yritti sanoa.

Palasimme takaisin Kuusamon kautta.Olin koko matkan tuntenut outoja ailahduksia mielessäni.
Enkä tajunnut kuin vasta riipusillalla kosken kuohuja katsellen:Lapinhulluus,se oli iskenyt pahimman sorttinen.Tätä täytyy saada lisää!

Ja kuinkas sitten kävikään

Vuodet vaihtuivat nopeaa tahtia.Siinä ohessa lapset kasvoivat,lähtivät omille siivilleen.Mies hoiteli kotia ja nuorimmaista,joka vielä asui kotona.Oli tavallista,että kun poika ja isä kotiutuivat,äiti pakkasi posliinilaatikkonsa ja lähti iltatöihin.Poika sanoikin kerran, kun olin flunssassa,että katos äiti on kotona,vieraileva tähti!Vähitellen voimat alkoivat vähentyä,sain selkäsärkyä alituisesta laatikkojen raahaamisesta ja kevätnäyttelyiden aikaan olin aivan puhki.
Nuori naislääkäri katsoi minua tiukasti silmiin ja sanoi:"Nyt on mietittävä,mikä tässä elämässä on tärkeää.Sydän lyö miten sattuu ja veriarvot ei yhtään miellytä.Meillä on vain yksi elämä."
Lopetin neljä opetusryhmää.mutta myyntityö jatkui lisääntyvää vauhtia.Joka esine piti tehdä omin käsin,eihän se muuten olisi ollut aito käsityö.Jossakin mielen perukoilla käväisi ajatus jostakin toisenlaisesta elämästä,mutta se ajatus jäi taka-alalle.Piti olla tehokas.

Uusia mahdollisuuksia

Kokkolaan oli perustettu uusi käsityöläisten myymälä.Olin kokeillut kynttilöiden maalausta ja aivan sattumalta ne näki eräs mukana olevista naisista.Hänen kutsustaan menin tutustumaan liikkeeseen ja toiminnan perusteisiin.Myös maalatut posliiniesineet otettiin vastaan.Siitä se alkoi.Ensin oli vain yksi myytipaikka, vuoden kuluttua jo pari lisää.Huomasin,että voisin opiston lukukausien jälkeen elää myymällä tuotteita.Jopa jotakin! Intoa puhkuen maalasin paitoja, kortteja,kynttilöitä,astioita,tauluja.Asiakkaat tulivat toiveineen ja keksittiin sitten sopiva lahja.
Lopuksi myyntipaikkoja oli kahdeksan, eteläisin Hamina, pohjoisin Savukoski.Näin jälkikäteen ihmetyttää millä voimalla sen kaiken tein.Nuorena jaksaa, niinhän se on.

Ensin yhtä ja sitten toista

Oli huikea tunne, kun sain ensimmäisen maalatun kaakelilaatan uunista ulos.Se oli lintu puun oksalla ja minä itse olin sen tehnyt!Näin jälkikäteen kyllä täytyy tunnustaa,että se lintuparka oli kuin vesiastiaan pudonnut, sulat sekaisin ja silmissä hurja katse, mutta siitä se alkoi! Etsin kirjastosta kaiken,mitä posliininmaalauksesta löytyi.Kokeilin eri tekniikoilla kaikkea mahdollista ja päästyäni perille värien sekoittelusta ja tavallisimmista maalaustavoista,aloin kyseenalaistaa MIKSI ei saanut tehdä niin eikä noin,mitä tapahtuu,ellei tee monipolttoista piperrystä,vaan maalaa suoraan sen ,mitä haluaa.
Kokkolassa oli siihen aikaan vaikea päästä maalauskurssille ja ystäväni alkoivat pyytää ,että keräisin pienen ryhmän ja alkaisin heitä opastaa.Se vain sopi! Muistan sen tunteen,kun toistakymmentä naista istui hiljaa odottaen,mitä se sanoo.Ja minä sanoin,että posliininmaalaus on ihanaa!
Kokkolassa oli Työväenopiston rehtorina Matti Suhonen.Hänelle oli kerrottu meidän maalausryhmästä ja sain kutsun opiston kansliaan.Polvet tutisten menin,miettien,olinko tehnyt jotenkin väärin kerätessäni ihmisiä omin päin harrastuksen pariin.Hämmästykseni oli ylen suuri,kun Matti sanoi,että tuleppas opiston kirjoihin,niin saat palkkaakin.Sillä hetkellä olin varmasti Kokkolan onnellisin ihminen.
Vuodet kuluivat vinhaa vauhtia.Kävin opiskelemassa Turussa ja Tampereella,aikuisopetuksen peruskurssinkin suoritin jotenkuten.Sain töitä myös Kannuksesta ja Kruunupyystä.Ja se oli mahtavaa!Kouluilla oli muutakin harrastustoimintaa.Eräänä iltana harjoitteli kuoro viereisessä luokassa"sinisiä punasia ruusunkukkia" ja meidän luokka tuputti superloninpalalla lautasenpohjaa ihan samassa rytmissä.Se näytti hauskalta.
Yksi ryhmistäni oli terapeuttinen ja siinä maalasi henkilöitä,joilta puuttui sormia,tai reuma oli ne jäykistänyt.Mietin,miten saisin onnistumisen ilon näille ihmisille.Ja silloin sen keksin:superlonia tupuksi,jolla voi saada väriä pohjaksi ja sitten vanupuikolla kuusia pesutekniikalla.Kuulakärkikynästä terä pois ja tuppu tilalle:siinä oli kuukone.Yksinkertainen talvimaisema oli valmis polttoon.Toiseen polttoon hopeahohtoväriä ,siinä se olikin sitten valmiina.
Meillä ohjaajilla oli oma yhdistys:Lakeuden Posliininmaalaajat.Yhteisnäyttelyyn vein sitten pari lautasta ,otka olin tehnyt edellämainitulla tekniikalla.Toinen esitti sinihämyistä kesämaisemaa, toisessa oli talvinen joki.Nämä herättivät huomiota yksinertaisella työtavallaan ja minulta alettiin kysellä opaskirjasta.Seinäjokelainen Salli Viinikka toimeliaana naisena toimi takatuupparina,enhän toki olisi yksin mokomaan ryhtynyt.Niin siinä kävi,että Posliininmaalausta Eevaliisan tapaan tuli kaikkiaan seitsemän vihkosta.Laidasta laitaan oli malleja.Suomalainen maisema ja kukat ovat ominta aluettani.Yksinpäin perunankukkakin tuli ikuistettua,kun sitä pyydettiin.

Maalaus jatkuu

Nuoruusvuosiani seurasi avioliitto,lapset ,sekä muutto Kokkolaan.Piirtämiset vaihtuivat noita-akkoihin ja tonttuihin.Makasimme lasten kanssa lattialla ja kerroin satua,samalla piirtäen jättisuurelle ruskealle paperille.Mietin joskus,että tähänkö se jäi se minun haaveeni luovasta urasta.Olin tehnyt vain toimistotöitä ja lastenhoitoa,eikä koulutusta ollut mihinkään kunnolliseen ammattiin.Sitten puuttui Kohtalo peliin. Nuorimman lapsen odotusaika oli käynyt kovasti selän päälle.Sen seurauksena jouduin kuntoutukseen.Ja siellä tajusin yhden ratkaisevimmista asioista elämässäni;jos et itse ala toteuttaa omiakin toiveitasi,ei sitä tee kukaan muukaan.Ja niin minä lähdin posliininmaalauskurssille!

Miksi maailmani on maalattu

Lapsuuteni vietin suureksi osaksi polvillaan pöydän päässä ja piirtelin tiskipaperiin prinsessoja.Kyläläiset sanoivat,että sama milloin ajoi ohi,aina näkyi vaalea pää samalla paikalla.Pakenin mielikuvitusmaailmaan,jossa sai olla niinkuin itse halusi.Kilttinä tyttönä oli joskus aika vaikeaa.Näin pahan päivän synkkänä värinä,jonka voi muuttaa erilaiseksi sävyjä muuttamalla.Mieliala valostui ja tuli hyvä olo.Rakastin syksyä ja ruskan kirjavuutta.Ja metsää.Nuoruusvuosien muistikuvissa kuljen piirustuslehtiön kanssa niityllä ja metsäpolulla.Yritin vangita paperille niiden tunnelmaa.Abc-piirustuskoulu oli ensimmäinen askel ohjattuun harrastukseen.Helmi Kuusi oli opettajani.En osannut arvata,kuinka paljon tätä kurssia tarvitsin myöhemmässä vaiheessa.

Entinen elämäni

Kävin syntymässä Kylmäkoskella.Sota-ajan jälkimainingeissa oli useita pikaromansseja, niinpä minunkin olemassaolooni on vaikuttanut komea rakuunanpuku ja Sam Sihvon kaihoisa musiikki, jossa poika pohjolan luokse halajaa.Äitiparkani sai katkeran lähdön, kun vanhemmat kieltäytyivät ottamasta aviotonta lasta kotiinsa,olihan se koko suvun häpeä siihen aikaan.Niinpä minut pakattiin huivin sisään ja matka vei kuudensadan kilometrin päähän isäni kotiin,liekö toiveissa yhteinen tulevaisuus.Se osoittautui harhaluuloksi,sillä isäpäs olikin kihlajaispöydässä uuden morsion kanssa .Kuten vanhoissa Somifilmeissä,kohtaus oli dramaattinen.Siinä itki sekä uusi ,että vanha ja isämies punoitti ja pauhasi.Lopputuloksena oli kuitenkin se,että äiti nousi linjuriin ja minä jäin outojen ihmisten armoille.Sanotaan,että lapsella pitäisi olla turvallinen olo ensimmäisten elinkuukausien aikana,sitä ei todellakaan osakseni suotu.Paikallislehdessä haettiin kotia kiltille tyttälapselle,isäni oli kieltäytynyt vastuustaan ja adoptio oli ainut mahdollisuus saada haitallinen lapsiriepu pois vaivoista.Jälleen muuttui ympäristö.Onnekseni sain turvallisen kodin ja elämä lähti käyntiin kuten toisillakin sen ajan lapsilla.

elämäntilanteeni tällä hetkellä

Olen vähän yli kuuskymppinen eläkeläismuori, Lapin hullu ja hurahtanut vapaaseen luonnonmukaiseen elämänmenoon.Kolme vuotta sitten hautasin palmruutinsaappaat ja naamapakkelit,pakkasin reppuni ja muutin kokkolanseudulta Pelkosenniemelle.Samaan aikaan sain yllättäin eläkkeen selkäsairauden takia.Onneksi se ei estä patikointia tuntureilla,päinvastoin.Uusi elämänmuoto on liikunnallinen ja täynnä haasteita.